Tervehdys pitkästä aikaa! Pahoitteluni, että blogitaukoni venyi kuukaudesta hieman pidemmäksi. Opiskelu, työt ja perhe-elämä vievät oman aikansa ja valitettavasti blogi oli se, josta jouduin tinkimään. Minulla on täällä puolen vuoden virkkaukset, kudonnat ja muut käsityöt odottamassa esittelyä, joten sen suuremmitta puheitta alan purkaan kasaa. Ajattelin aloittaa näillä ihanilla koukutuilla lapasilla, jotka juuri tein.
Opettelin viime vuonna koukkuamista, kun yksi virkkauskurssilaisistani halusi oppia sen. Parin koetilkun jälkeen koukkusin itselleni mustasta ja mesiangervolla värjätystä seiskaveikasta lapaset. Vasta kun ensimmäinen lapanen oli valmis, huomasin, että koukutessa pitäisi käyttää numeroa isompaa koukkua, mitä normaalisti käyttää. Tein ne tietysti pienemmällä ja nämä suorastaan seisovat pystyssä. Malli oli niin ihanan helppo, että tein vielä toisetkin samanlaiset isälleni joululahjaksi. Isän lapaset osasin jo tehdä oikean kokoisella koukulla ja niistä tuli hieman pehmeämmätkin.
Tein lapasiin vähän lyhyemmät varret kuin ohjeessa ja toisin kuin ohjeessa sanotaan, tein lapaset toistensa peilikuvana. Peukalot ovat niissä vähän eri kohdissa eli molemmissa lapasissa kerroksen vaihtumiskohta on kämmensyrjän kohdalla. Lapasia koukutaan spiraalina, joten kerroksen vaihtumiskohta näkyy värinvaihtumisena. Kun se on molemmissa lapasissa sivussa, se ei tällöin osu silmään niin herkästi.
Lapasten ohje on Meillä Kotona -sivustolta ja se on tehty Novitan seiskaveikkalle. Tein lapaset ohjeen mukaisella silmukkamäärällä ja käytin myös isompaa koukkua kuin mitä käyttäisin normaalisti, mutta nämä ovat aika napakat kädessä. Nyt jos tekisin itselleni vielä kolmannet, niin tekisin alkuun vähän enemmän silmukoita. Varmasti vain pari ylimääräistä silmukkaa riittää.
Niin kauniit :)
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaOnpas suloisen näköiset rasat! Ja niin pirteä värikin noissa toisissa.
VastaaPoistaKiitos paljon <3 Missä päin Suomea käytetään rasoja? Meillä täällä Hämeessä on tumppuja ja lapasia =)
PoistaAivan ihania lapasia! Kannatti lähettää se koukku silloin kuusi vuotta sitten. 🤣
VastaaPoistaKiitos Marjaana <3 Mietin sua moneen kertaan tätä postausta kirjoittaessa! Mun olisi pitänyt koukuta yhdet lapaset niistä lähettämistä langoista! En ole raskinut käyttää niitä muuhun <3
PoistaTosi pirteän näköset lapaset! Innostuttiin itsekin kokeilemaan. Kiitos!
VastaaPoista