sunnuntai 5. toukokuuta 2019

COLOR POOLING TEKNIIKALLA VIRKATTU PIKKULAUKKU





Color Pooling tekniikka on virkkaustekniikka, jossa muodostetaan värikuvioita pätkävärjätyn langan väriraportin mukaisesti. Kaikki pätkävärjätyt langat tähän eivät sovi, vaan väriraportin pitää pysyä samana kerän alusta loppuun. Tekniikka vaatii kärsivällisyyttä, koska värikuviot eivät muodostu ihan itsekseen vaan virkatessa kuviota pitää täsmäyttää käsialan avulla. Color Pooling on mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava tekniikka, mutta en suosittele sitä ihan ensimmäiseksi virkkaustyöksi.


Viime syksyisellä virkkauskurssillani yksi kurssilaiseni halusi tutustua Color Poolingiin ja tein hänelle mallityön Novitan Cotton Soft Colorilla. Cotton Soft Color on puuvillalanka, jossa väriraportti on ihanan lyhyt verrattuna esim. Novitan Nalle Taikaan tai 7-veljestä Raitaan, joista virkataan peittoja ja molemmat ovat sukkalankoja. Yhdestä väriraportista muodostui 15 sentin levyinen kaistale, josta sain tehtyä pienen ja sievän laukun.





Olen virkannut laukun Moss Stitch -silmukoinnilla, jossa virkataan aina kiinteäsilmukka ja ketjusilmukka vuoron perään. Seuraavalla kerroksella virkataan taas kiinteäsilmukka edellisen kerroksen ketjusilmukan ympäri ja ketjusilmukka kiinteän silmukan päälle. Koska Moss Stitch -silmukointi venyy, ompelin laukkuun vanhasta lakanan palasta vuoren, jonka ompelin piilopistoin kiinni pussukan reunaan. Laukun suuhun ompelin pienen nepparin, jotta tavarat eivät pääse sieltä karkuteille.


Laukun hihnan tein virkkaamalla ensin reilun metrin pätkän ketjusilmukoita ja palasin takaisin virkkaamalla kiinteitä silmukoita aina yhden per ketjusilmukka. Viimeiseen silmukkaan virkkasin neljä kiinteää silmukkaa ja palasin takaisin virkkaamalla ketjusilmukkaketjun toiselle puolelle kiinteän silmukan per silmukka. Viimeiseen silmukkaan virkkasin taas kaksi kiinteää silmukkaa ja yhdistin piilosilmukalla kerroksen ensimmäiseen silmukkaan. Jatkoin hihnassa samaa värileikkiä ja täsmäytin väriraidat kulkemaan molemmin puolin ketjua samalla tavoin. Tätä varten joudun katkaisemaan langan hihnan päässä ja jatkamaan virkkausta langan toisesta päästä.




Laukku sopii mainiosti talvella ompelemaani Aino-tunikaan, jonka tein aurinkovärjäämästäni puuvillakankaasta. Olen menossa ensi viikolla tapaamiseen ja saan nyt tunikan seuraksi ihanan laukun, johon mahtuu juuri sopivasti puhelin, rahapussi ja avaimet. Harmikseni Novita lopetti tämän Cotton Soft Colorin valmistuksen, mutta ainakin Novitan verkkokaupasta sitä saa tällä hetkellä edullisesti. Itse hamstrasin lankaa jo viime syksynä enemmän kuin omiin tarpeisiin. 



Jos haluat tutustua Color Poolingiin, hyvät ohjeet siihen löydät Novitan sivuilta. Tässä linkki.

Ompelemani Aino-tunikan löydät täältä: Mekkotehtaan Aino.


6 kommenttia:

  1. Upea laukku ja sopii mekkoon todella hyvin, hyvä kokonaisuus!

    VastaaPoista
  2. Ihana pikku laukku<3
    Olen katsellut tuota tekniikkaa jo ainakin vuoden, mutta en ole rohjennut kokeilla, kun en ole ollut varma mikä lanka siihen kävisi.Ja vilttiin lankaa menee niin paljon, että tulee liian kalliiksi.Voisinkin kokeilla tämmöistä pientä työtä.Ei olisi niin paljon purkamistakaan jos menisi mönkään:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Kannattaa kokeilla! Itselläni oli ihan sama juttu, ettei tee mieli virkata isoa peittoa vaikka ne upeia ovatkin, mutta tälläinen pikkulaukku oli just passeli! Tuplaamalla tuon mallikerran voisit virkata myös tyynynpäällisen =)

      Poista