"Vaatteet tekevät miehen; alastomilla ihmisillä on vähän tai ei yhtään vaikutusvaltaa yhteiskunnassa."
- Mark Twain
Ostin viime syksynä Anna-Karoliina Tetrin Tekstiilivärjäys-kirjan (Moreenin kustantama) ja sitä selaillessa silmiini osui Lumivärjäys. Lumivärjäys on kylmävärjäysmenetelmä, jolloin väriaineet leviävät lumen sulaessa hallitsemattomasti ja värjäävät kankaan epätasaisesti. Koska joka vuotinen värjäyskurssini järjestetään aina kesäisin, kaapista löytyi värejä ja luntakin oli maassa, oli minun kokeiltava tätä heti.
Laitoin kirjan ohjeiden mukaisesti soodassa kastellun paidan ja vanhan kangaskassin astioiden pohjalle ja lunta päälle. Ostin viime kesänä värjäyskurssilta Semitonen reaktiivivärijauhetta ja ripottelin sitä lumelle n. 2,5 % kankaiden kuivapainosta. Sitten nostin astiat saunaan ja annoin ajan kulua. Tietysti unohdin värjäykseni sinne pariksi päiväksi, mutta eihän se haitannut yhtään. Olin aika ennakkoluuloinen tämän värjäysmenetelmän kanssa, mutta varsinkin paidasta tuli aivan mielettömän upea! Taivas, miten rakastan tuota epätasaisesti värjäytynyttä kuviota. En sekoittanut väriaineita ja paidassa näkyy selvästi violetin lisäksi niin sinisiä kuin punaisia sävyjä.
Onnistuneesta värjäyksestä innostuneena värjäsin vielä toisenkin kerran. Värjäsin toisen samanlaisen vanhan valkoisen puuvillapaidan ja ystäväni uuden paidan. Uuteen puuvillapaitaan värit eivät tarttuneet niin hyvin, vaikka tällä kertaa muistin pestä sen ennen värjäystä. Paita oli huuhteluiden jälkeen aivan violetti, mutta keittäessä värit lähtivät ja paidasta tuli vaaleansininen, jossa on punaisia läiskiä (reaktiivivärit kiinnitetään keittämällä). Paita on hieno, vaikka odotin hieman erilaista lopputulosta.
Olen ollut useamman vuoden mukana Vuosi ilman uusia vaatteita -haasteessa ja omat paitani olivat jo vanhoja ja niitä kaikkia oli pesty niin paljon, että ne olivat harmaantuneet ja niihin väriaineet tarttuivat hyvin. Violetissa paidassa laitoin punaisen ja turkoosin väriaineen erikseen lumelle. Kassiin ja lyhythihaiseen paitaan sekoitin väriaineet keskenään ennen kuin ripottelin ne lumelle. Turkoosin pitkähihaisen paidan värjäsin pelkällä turkoosilla ja siitä tuli yllättävän tasainen vaikka paita oli mytyssä pienen pienessä dynossa ja luntakin vähemmän päällä kuin muissa värjäyksissä. Kaiken logiikan mukaan sen olisi pitänyt värjäytyä epätasaisemmin ja siinä pitäisi näkyä enemmän vaaleita kohtia, mutta nyt kävi näin.
Lumivärjäys oli aivan mahtava kokeilu ja ajattelin värjätä vielä pari harmaantunutta toppia kesäksi. Lumivärjäys on helppoa ja vaivatonta. Se on mielenkiintoista, kun et ennalta voi arvata, mitä sieltä astiasta löytyy. Kannattaa kuitenkin käyttää värjäysmateriaaleina vanhoja vaatteita, koska niihin väriaineet tarttuivat paremmin ja näin saat myös jatkettua vaatteidesi elinkaarta. Ennen värjäystä kannattaa vielä tarkistaa, että paidat ovat puuvillaa. Tänä talvena ei ainakaan tarvitse pelätä, että lumi loppuisi ihan heti kesken.
Anna-Karoliina Tetrin Tekstiilivärjäys-kirjasta löydät tarkemmat ohjeet lumivärjäykseen. Kirja oli muutenkin mielenkiintoinen ja siellä oli yksi, jos toinenkin kokeilun arvoinen idea. Itse pidin erityisesti lukuisista japanilaisten shiboritekniikoiden esittelyistä, joista yhtä olen jo kokeillutkin. Toissa vuonna värjäsin värjäyskurssilla vanhoja lakanoita ja viime kesänä tein niistä aurinkokatoksen. Värjäyspostaukseni löydät täältä. Kesän tunnelmaan pääset aurinkokatospostaukseni parissa. Sen linkki on tässä.
Ihanaa viikonloppua!
Vau, upeita värjäyksiä! :)
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaHienoja! Tällaisesta värjäyksestä en ole kuullutkaan. Pitää laittaa kirja kirjastosta varaukseen. Kiitos vinkistä!
VastaaPoistaKiitos <3 Ja suosittelen! Satuin omani löytämään alennusmyynnistä ja pidin kyl ihan huippuostoksena. Nyt olen katsellut saman kirjailijan Luonnonvärjäyskirjaa sillä silmällä =)
PoistaUpeita!
VastaaPoistaKiitos Milla <3
PoistaJaa, siis lumelle voisi olla jotain hyödyllistä käyttöä ;)
VastaaPoistaJuu =D Ja tänä talvena sitä tuntuu riittävän <3 Just oli paikallisella annetaan palstalla ilmoitus, että lahjoitetaan lunta =D
PoistaVoi, että on kaunista! Olen myös ajateelut kokeilevani, mutta aina se on jäänyt. Kiitos muistutuksesta, nyt vielä, kun on lunta:)
VastaaPoistaKiitos <3 Mä pidän kans ja ehkä eniten tuosta ihan ensimmäisestä!
PoistaTämä oli sen verran koukuttavaa touhua, että suosittelen kokeileen! Mä otin kaikki värit talteen ja yhdistin ne. Eilen illalla muistin nostaa niistä viikon lilluneet kalalangat pois. Onnistui siis hienosti myös jälkivärjäys =)
Tämä on uusi juttu, mielenkiintoinen! Värejä löytyy mutta sisällä valkoisessa kylppärissä ei haluta värjäillä. Ulkona voisi sotkea ihan rauhassa!
VastaaPoistaReaktiiviväreissä ei tosiaan ole muuta vikaa kuin ne sotkevat ja valkoinen kylppäri voi olla kaikkea muuta kuin valkoinen niillä leikkimisen jälkeen. Mä itse huuhtelen pesuhuoneessa ämpäreissä. Vaihdan veden aina sitä mukaan, kun väriä lähtee. Sit vasta keittämisen jälkeen huuhtelen langat keittiön rosterialtaassa. Ekalla kerralla huuhtelin langat vessan valkoisessa lavuaarissa ja nyt siinä on erikoisia turkooseja läiskiä =)
PoistaVau! Tätä pitää ehdottomasti kokeilla. Tosi kauniita!
VastaaPoistaKiitos Teresa ♥ Mä tykkään kyl kans niin lopputuloksesta kuin tämän värjäyksen helppoudesta ♥
PoistaHauskannäköstä kuviointia, mieleen tulee jotenkin kloriittivärjäykset, tai siis värinpoistot :D
VastaaPoistaKiitos ♥ Kloriittikokeilut ovat käyneet mielessä kerran jos toisenkin, mutta en ole vielä ryhtynyt toimeen :) Ehkä ensi kesän värjäyskurssilla voisin sit pistää ne pesussa värinsä menettäneet mustat paidat uusiksi :)
PoistaAivan ihana lopputulos kaikissa, en aio kokeilla mutta idea on hieno.
VastaaPoistaKiitos Irja ♥
Poista