torstai 26. tammikuuta 2017

Suunnattoman suuri some. Mitä seuraan ja miksi?

"Jos olet liian avomielinen, pudotat aivosi."
    - Lawrence Ferlinghetti


Nappasin tämän postausaiheen Kototeon Sannalta. Mielestäni tämä oli niin hieno aihe, koska tämän myötä pääsin antaamaan vinkkejä kanssasomettajille ja sain mahdollisuuden nostaa esiin niitä omia lempparibloggaajiani ja -somettajiani.

Seuraan blogeja ja monia muita somettajia Instagrammissa ja Facebookissa. Suurin osa niistä on käsityöaiheisia, mutta joukossa on paljon muitakin. Vuosi takaperin luin varmasti kaksi kertaa enemmän blogeja kuin nykyään, mutta ruuhkavuodet ovat vaatineet tästäkin ilosta veronsa. Olen yrittänyt varata blogeille aina muutaman iltapäivän viikossa, jotta ehdin lukea niistä edes osan. Koska lukuaikaa on nykyään tarjolla todella vähän, valikoin tarkasti sen mitä luen. Myönnän, että monen muun tavoin pidän Instagrammista sen nopeuden ja vaivattomuuden takia.
  

Millaisia blogeja luen? 

  

Minulle blogit ovat ennen kaikkea viihdykettä ja haluan viihdyttää itseäni kevyillä, elämänmyönteisillä postauksilla, jotka on kuvitettu hyvin ja ne ovat helppolukuisia. Kaikkia lemppariblogejani, olivat ne sitten käsityö-, sisustus- tai kirppisblogeja, yhdistää lähes poikkeuksetta samat asiat. Blogit ovat innostavia ja inspiroivia. Ne pursuavat positiivista elämänasennetta. Bloggaajilla on jalat tukevasti maassa ja heidän arvomaailma lähellä omaani, niissä kierrätetään eikä kuluteta yli tarpeiden. Seuraamistani blogeista mikään ei ole henkilökeskeinen, vaikka yhdyn Sannan mielipiteeseen siitä, että bloggaajan persoonalla on  merkitystä. Jos bloggaaja ei tuo itseään esiin missään muodossa vaan piiloutuu liiaksi siivotun tekstin taakse ja blogi on ihan puhdas, se ei innosta. Se olisi aivan sama kuin lukisin lehteä. 

Blogin ulkonäöllä on paljon merkitystä. Pidän blogin kauniista ulkoasusta, jossa kuvat ovat isoja ja tarkkoja. En pidä vilkkuvista ja välkkyvistä sivubannereista - ne häiritsevät lukemista. Tekstin pitää olla tarpeeksi isoa, jotta sitä voi lukea ja sen pitää erottua taustasta eli kirjavataustaiset blogit joudun unohtamaan. Pidän siitä, että teksti on jaettu kappaleisiin ja niiden välissä on "ilmaa".  Blogin lukemisen pitää olla nautinto, eikä sen eteen lukijan pidä tehdä töitä ja vaikka omat postaukseni varmasti vilisevät kirjoitus- ja kielioppivirheitä, suosin blogeja joissa käytetään hyvää ja sujuvaa suomenkieltä. 
  

 

Mikä saa minut koukkuun? 

 

Eli mikä saa minut avaamaan blogin toisenkin kerran? Olen visuaalinen, joten kuvilla on valtava merkitys ja pelkästään ne houkuttelevat minut blogiin yhä uudelleen ja uudelleen. Varmasti sanomattakin selvää, ettei vitivalkoiset blogit vetoa minuun niin kuin ne taitavat puhutella valtaväestoä. Erityisesti käsityöblogeissa minut saa koukkuun taidokkaasti toteutetut käsityöt ja mielellään niiden aiheet tai toteutustavat vaihtelevat. Mielenkiintoni ei pysy yllä, jos blogissa esitellään kymmenes samanlainen sukkapari putkeen. Minua ei myöskään kiinnosta nähdä blogissa samoja töitä, mitä kaikki Facebookin käsityöryhmät pursuavat vaan pidän blogeista, jotka esittelevät uusia ideoita. Odotan hyvältä blogilta jotain ihan erilaista ja vähän erikoista. Aktiivinen päivitystahti on plussaa, sillä monesti mielenkiintoni lopahtaa, jos bloggaajalla tulee pitkiä taukoja.
 

Millainen postaus saa minut avaamaan linkin? 

 

Ei sitä varmaan turhaan toitoteta, että otsikolla on paljon merkitystä. Sillä tosiaan on. Otsikko on se, joka houkuttelee minut blogiin. Otsikkoa miettiessä on myös muistettava se, että sen pitää vastata postauksen sisältöä. Jos avaan minulle uuden blogin mielenkiintoisen otsikon takia, mutta saankin eteeni postauksen, mikä ei vastaa otsikointia, en luultavammin avaa sitä blogia toiste, lupasi se otsikossaan mitä tahansa. Itse en lähtisi otsikoimaan postaustani "se mitä seuraavaksi näet, yllättää sinut täysin" -tyylillä, joita näkee jatkuvasti mm. Facebookissa, sillä mielestäni tuo tyyli ei sovi blogiin.
 
Otsikon ohella myös esikatselukuvan pitää olla sellainen, että se kutsuu klikkaamaan linkin auki, jotta näen sen kokonaan eli kannattaa miettiä, minkä kuvan laittaa Bloggerissa ensimmäiseksi. Yksi mikä saa kiinnostukseni heräämään on se, että postaus tarjoaa jotain ja tällä tarkoitan tietoa. Haluan, että se antaa minulle jotain uutta opittavaa aiheesta, josta olen kiinnostunut. Bonusta on se, että se on jotain sellaista, mitä en ole koskaan ennen kuullut tai nähnyt.
 


Mitä blogeja siis luen? 

  

Onkohan kässäilijää joka ei tietäisi Hupsistarallaa-blogia? Terhi on kässäbloggaajien pioneeri, joka on kirjoittanut blogiaan jo vuodesta 2008. Terhi ompelee, virkkaa, neuloo ja tekee melkein mitä vain ja aina yhtä onnistuneesti.

Monelle Instagrammista tuttu Vintageinteriorxx löytyy myös blogimaailmasta. Pauliina on lämminhenkinen ja sydämellinen. Hän koluaa kirppiksiä ja hänen koti saa minut huokailemaan ihastuksesta.

Niin kuin nimensä puolesta voi hyvin arvata Kirppisrakkautta- blogissa kierretään kirppiksiä ja keräillä vanhoja aarteita.

Sanna kirjoittaa asiallisia ja jopa kantaaottavia postauksia käsitöistä ja niiden ammattilaisista. Sannalla on sana hallussa ja hänen postauksissaan on aina yhtä mukavaa lukea. Lisäksi hän on taitava ja idearikas ompelija.

Meinasin ensin todeta, että Mehukekkerit on ompelublogi, mutta blogissa taidetaan nykyisin neuloa yhtä paljon kuin ommellaan. Hyvä niin! Monipuolisuus on vain plussaa.

Oranssia
Veeran kuvat ovat kertakaikkisen upeita ja hänen tekstiänsä iloa lukea. Diyblogi, jossa tehdään kaikkea taivaan ja maan väliltä.
Pilviraitti on ensimmäisiä blogeja, joita aloin seurata. Blogissa kierretään kirppiksiä, sisutetaan ja remontoidaan rintamamiestaloa.

Blogilistani uusin blogi, jossa ommellaan tilkkutöitä, jotka poikkeuksetta saavat minut sanattomaksi. Ennen Pomadaa en ollut kiinnostunut tilkkutöistä, mutta tämän blogin myötä minun tekisi myös kokeilla.

Villa Nanna
Olen aivan varma, että Villa Nannan ompelukone ei lepää koskaan. Blogissa kierrätetään ja ommellaan vanhasta uutta, eikä pienintäkään palaa heitetä roskiin. Uskomattomia ideoita ja niin taitavasti toteutettuja.



Muut somekanavat


Varsinkin Kiitos-peittoa tehdessä katselin paljon podcasteja mm. Koukuttajan koottuja ja Rva SilmuSolmua.  Valitettavasti viime päivät olen työskennellyt sellaisten projektien kimpussa, että ne vaativat hieman enemmän keskittymistä, joten neulepodcastit ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Onneksi ne odottavat minua Youtubessa, että voin katsella niitä taas kun on aikaa. Facebookissa seuraan useampaa sivustoa, mutta poikkeuksetta ne ovat ulkomaalaisia. Niistä poimin talteen ideoita, joita monesti jaan edelleen omilla sivuillani. Huomion arvoisia ovat mm. 


Somekanavista Instagram on sellainen, jossa notkun eniten. Haen Instagrammista erityisesti ideoita ja inspiraatiota. Käytän hauissani paljon kansainvälisiä hashtageja ja seuraan monia ulkomaalaisia tilejä. Tällä hetkellä metsästän kuviota torkkupeittoon ja Instagram on ollut tässä Pinterestin ohella tutkimuskenttänäni. Valitettavasti viime syksynä Instagrammiin tullut algoritmi on vienyt tästä sovelluksesta suurimman ilon, kun minulta menee puolet mielenkiintoisimmista jutuista ohi. Saan jatkuvasti käydä läpi seuraamiani tilejä tarkistaakseni, että onko heiltä tullut uusi kuvia.

Instagrammissa tärkeintä on kuvan laatu ja se, mitä siinä kuvassa on. Selfieitä pursuavat tilit olen tiputtanut yksi toisensa jälkeen pois ja yksi asia, mikä saa niskavillani pystyyn on se, että kuvassa olevien kasvot on peitetty sydämin tai hymynaamoin. Jos haluat kuvata tekemäsi myssyn, mutta et halua laittaa lapsesi kasvoja someen, niin älä hyvä ihminen kuvaa sitä myssyä sen lapsen päässä vaan kuvaa se vaikka lattialla.

Nämä kotimaiset Instagramtilit saavat minut joka kerta hyvälle mielelle:

Minnakatrielina
Nonnu
Soikkoratamo
Sophiaslillavarld
tuijaheikkinen
Villapipo

Ja ulkomaalaisia helmiä:
ana.moraissoares  
crochetbyredagape  
Frostvirka 
gulushthread 
 katieisadaisy
Kamalicrochet
Studiohipenstip 

Mitkä ovat sinun lemppareitasi? Millaisia blogeja sinä luet tai mikä somettaja saa sinut syttymään? Kirjoita ja kerro!



24 kommenttia:

  1. Mukavaa, että luet blogiani. <3 :)

    VastaaPoista
  2. Oli ihana lukea myös sinun postauksen aiheeseen. Itse myös käynyt läpi syitä miksi luen joitakin blogeja. Mulla taas on niin laaja skaala kaikkea, että pitää kyllä todella tarkkaan miettiä, että miten esittelen lempiblogini :) Kiitos valtavasti ihanista sanoistasi. Muutamaan uuteen linkkiin pitää mennä tutustumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä =) Tämä oli mukava aihe kirjoittaa. Mun on myönnettävä, että blogien esittely oli haastavaa, kun en voinut jokaiseen sanoa, että niiiin ihana blogi, vaikka se olisi kyl pitänyt paikkansa <3

      Poista
  3. Kiitos mukavista blogivinkeistä ja samalla kiitos kivoista lukuvinkeistä! Ja kiitos myös kauniista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä =) Toivottavasti vinkeistä on hyötyä ja löydät listasta jotain uutta ja mielenkiintoista <3

      Poista
  4. Kiitos Johanna kauniista sanoistasi, sait minut iloiselle miellelle ❤️❤️❤️
    Tämä koko postaus oli mukavaa luettavaa, pitäisiköhän sitä itsekin kirjoittaa tästä aiheesta. Minulla on hyvin samanlaisia ajatuksia siitä millaisia blogeja sitä mielellään lukee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja ole hyvä =) Mä olen niin mielissäni, että laajensit Instasta blogiin <3

      Tämä oli aivan ihana aihe eli suosittelen kirjoittaan! Tässä pääsee näppärästi poimiin toisten bloggaajien vinkit ja voi löytää vaikka jotain uutta ja ihanaa lukulistalle =)

      Poista
  5. Tosi kiva ja inspiroiva postaus! Kivaa, että olit maininnut myös Kirppisrakkauden <3 Mulle tärkeitä blogeja ovat mm. tämä sun, Keltainen kahvipannu, Oravanpesä, Vihreä talo (+ monet muutkin tietty!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja ole hyvä <3 Kiitos vinkeistä! Mun pitää tutustua noihin sun mainitsemiin =) Mä luotan siihen, että jossain kohtaa tämä kiirus helpottaa ja löydän lisää aikaa blogien lukemiselle =)

      Poista
  6. Värien perässä minäkin somessa seikkailen. Klikkaus sinne missä jotain riemunkirjavaa pilkottaa. Ihan oikea blogi? on parhaimmasta päästä :)

    VastaaPoista
  7. Onpa mukavaa, että olen lukulistallasi ja ihan parasta, että tilkkutyöt on alkaneet kiinnostaa:) Löysinkin tuosta listastasi mukavia blogeja!
    Sinun kuvasi on ihan parhaita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Kuvat on mun instatililtä. Mä olen muutaman kerran miettinyt, että piilotan mun järkkärin kaappiin ja otan kuvat vain puhelimella, kun ne on monesti parempia kuin kameralla otetut =)

      Poista
  8. Kiitos tästä, tuli pari uutta blogia vastaan :) toisten lempparilistoja on kiva katsoa, usein jos tykkää bloggaajasta itsestään, löytää myös hänen listaltaan uutta seurattavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Miten ihanasti sanottu <3 Mukavaa kuulla, että listastani löytyi sulle uusia blogeja =)

      Poista
  9. Voi kun mua alkoi naurattaa toi 'kasvot peitetty hymynaamoin'. Mä inhoan niitä ihan yli kaiken ja toinen on kuvat vaikka jostain puserosta niin, että siinä näkyy koko muu vartalo mutta ei pää. Tai ne vilkkuvat bannerit.

    Somemaailma on kyllä tänä päivänä niin kovin laaja. Aloitin bloggaamaan yli kymmenen vuotta sitten ja kyllä se oli silloin aivan erilaista kuin nyt. En jaksa lukea blogeja läheskään enää niin tiuhaan saati sitten kirjoittaa kommentteja. Joskus sentään. Kuten nyt. Tietty noi muut (fb, insta, twitter, youtube) vievät oman siivunsa myös ja koko ajan enemmän.

    Ja hei tosi ihana lukea, että eräskin Minnakatrielina saa sut hyvälle mielelle. Kiitos <3 Yritän kyllä elää tavan arkea positiivisin ajatuksin, ei sitä muuten jaksaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että en ole ainoa ketä harmittaa ne pirskatin hymynaamat ja tosiaan puseron kuvaaminen mainitsemallasi tavalla on toinen. Ymmärrän, että kuva on rajattu niin, että siinä on paita keskellä ja kuva katkeaa sen alta ja päältä, mutta ei niin että koko vartalo on päätön =)

      Mä olen kans huomannut samaa, että muut somekanavat syö aikaa blogeilta. Niissä on kyl se hyvä puoli, että ne myös palvelevat bloggaajaa ilmaisena markkinointikanavana. Vielä kun oppisin näiden välillä sen kultaisen keskitien, että aika riittäisi molempiin =)

      Sun kuvat ovat tosi kivoja! Jatka samaan malliin =)

      Poista
  10. Kiva postauksen aihe! Blogien lukeminen joutuu kärsimään kiireisinä aikoina myös täällä ja myönnän, että normaalisti skippaan postaukset joissa on paljon tekstiä. Kuvat läpi ja seuraava - missaan ehkä koko jutun pointin, saatikka että voisin kommentoida. Aika, se pirun lujaa kuluva aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mä myönnän syyllistyneeni monesti samaan pikakelaukseen, mutta mä luulen, että me ei olla ainoita =) Mulla on yks ulkomaalainen blogi lukulistalla ja olen seurannut sitä jo varmasti kaksi tai kolme vuotta, mutta en ole koskaan lukenut kokonaan yhtään postausta. Katselen sen kuvia, kun ne on aina yhtä upeita <3 Tässä linkki siihen blogiin =)

      Poista
  11. Ooo! Hih, olipas mukava yllätys löytää Oranssia listalta! Kiva! :) Täytyykin käydä myös muut sun listan blogit läpi, sillä jos sä tykkäät mun blogista ja mä tykkään sun blogista, niin saatan tykätä myös noista muista!

    VastaaPoista