Anteeksi jos toistan itseäni, mutta ihanaa kun ilmat ovat viilenneet! Tiedättekö kuinka kurjaa oli katsella kanasia, kun ne nokat auki huohottivat helteellä. Mieheni veti kanalan aitauksen päälle pressun, jotta aitaukseen saataisiin enemmän varjoa. Siitä ei pahemmin ollut apua, kun varjossakin oli kolmekymmentä astetta lämmintä. Päivällä kannoin ämpäreillä vettä aitaukseen, jotta kanaset pääsisivät vilvoittelemaan viileään multaan. Iltaisin istuin kanalan oven edessä ja pidin ovia auki, jotta kanala viilenisi. Mieheni rakensi kanalaan verkkoluukun, jotta ilma kiertäisi siellä yön aikana paremmin. Ainoa lohdutukseni oli se, että tiesin kaikkien muidenkin kanojen omistajien taistelevan samojen ongelmien kanssa. Onneksi säästyimme kuitenkin menetyksiltä.
Emme tiedä oliko helteillä osuutta asiaan, mutta kanoista arimmalla, Hiljalla, alkoi ilmeisesti sulkasato. Kaikki kanaset kevensivät höyhenpeitettään mutta Hilja oli lähes alaston. Kauhistuneena katselin kuinka kanala täyttyi päiväpäivältä enemmän ja enemmän sulista. Hilja-raukka näytti siltä että se olisi heitetty seinään muutamaan kertaan. Onneksi minulla ei ole siitä kuvia, sillä se oli aivan kamalan näköinen. Nekin harvat sulat mitä sillä oli, sojottivat sikin sokin sulkapeitteen seasta. Ilmojen viilettyä sulkien määrä vähentyi kanalasta ja pikku hiljaa Hiljakin on alkanut saada sulkia takaisin.
Viimeisenä helleviikkona Henrietta, rouva joka on alusta alkaen muninut, alkoi hautoa. Niin... meillähän ei ole kukkoa, eli rouvan hautomisesta ei ole mitään hyötyä. Tosin eipähän rouvalla ollut aina alla munaakaan mitä hautoa. Viikko vierähti ja Henrietta sai seurakseen Hertan - samaan pesään! Aitaukseen tehtiin kiipeilyteline ja laitoimme sinne kaalinpään roikkumaan, jotta arvon rouvat kiinnostuisivat jostakin muusta ja unohtaisivat hautomisen. Ostimme niille maksalaatikkoa, mutta sekään ei houkutellut niitä pois pesistä. Muutaman kerran päivässä kannoimme ne ulos, jotta näimme niiden syövän, juovan ja ulostavan. Syötyään ne pörhälsivät kilpaa takaisin pesään.
Meillä ei ollut enää vaihtoehtoja, olimme hirviöitä ja suljimme kanalan. Aamulla nostimme hautojat aitaukseen ja laitoimme kanalan luukun kiinni päiväksi. Illalla taas avasimme sen, jotta kanat pääsivät sisälle orrelle nukkumaan ja kaksi kaverusta pääsivät pesää lämmittämään. Viikon jatkoimme kanalan sulkemista ja sitten jätimme ovet auki ja aloimme odottaa. Nyt on kolme päivää kulunut ja minusta tuntuu, että tämä hautomisepisodi alkaa mennä ohi. Molemmat rouvat hautovat yhä, mutta välillä he tulevat omin nokkineen ulos. Kun menen aitaukseen, Henrietta nostaa uteliaana päätään pesästä ja tänä aamuna kaikki rouvat odottivat ikkunan takana, että avaan niille luukun. Uskon, että olemme jo voiton puolella. Toivottavasti ne alkavat vielä munia!
Kunhan rouvat pääsevät takaisin päiväjärjestykseen, suunnittelimme ottavamme pari kanaa lisää. Purimme käyttämättömänä olevat yläpesät, jotta saimme lisää orsitilaa. Nostamalla lattialta yhden pesän ylemmäs saimme lisättyä lattiapinta-alaa. Mielestämme kanalan neliöt kestävät vielä kaksi nokkaa lisää, eikä siellä kolise edes päät yhteen talvipakkasilla. Kuitenkaan emme uskalla ottaa enempää väkeä sotkemaan muutenkin sekavaa pakkaa ennen kuin tilanne taka-pihallamme on rauhoittunut.
Neljästä kanastamme munii tällä hetkellä siis yksi, Helga. Meillä syödään luultavimmin Pirkanmaan kalleimpia munia, kun vertaa kanalan kustannuksia saatuun munamäärään. Mutta jälleen kerran minun on todettava, että on kanat antavat niin paljon enemmän kuin pelkkiä munia. Ajatelkaa kuinka tylsä kesä minulla olisi ollut ilman takapihan katrasta!
Voi noi kanaset on niin ihania! Mäkin haaveilen omasta pienestö kanalasta mutta toistaiseksi se on haave vaan.
VastaaPoistaMiten ootte muuten eristäneet kanalaa talvea varten? Muistelen lukeneeni ettäkanat ei tarvi montaa plusastetta, mutta mietityttää että miten sen saa helpoiten pidettyä. (Nimimerkillä sitten joskus kun saan sen kanalan :D)
Ne on kyllä mahtavia! Mua vaan niin harmittaa, kun ei voi pidä niitä vapaana pihassa. Ois ihana päästää ne takapihalle "laiduntaan", ku niiden aitauksessahan ei enää oo ruohoa. Mä vaan epäilen et jouduttais etsiin naapurin pihoista meidän parvea, jos ne päästäis irti =D
PoistaKanalassa on 10 cm stryroxit seinien välissä ja meinattiin ihan joku pieni patteri laittaa talveksi lämmittämään. Kanathan ei tosiaan tarvitse mitään tropiikin lämpöä. Jos ens talvi on samanlainen kuin viime talvi, meillä ei mitään hätää, kun kanaset voi olla joulukuussakin ulkona =)
Jos oot kiinnostunut kanoista, netissä on sellainen sivusto ku www.munanetti.net ja Facebookissa on samanniminen ryhmä. Sieltä löytyy paljon vinkkejä ja neuvoja kanalan perustamiseen ja niiden hoitoon. Suosittelen tutustuun =)