torstai 22. joulukuuta 2022

VIRKATTUJA LUMIHIUTALEITA JA VIRKATTU KUUSEN LATVAKORISTE

 



 

Koukultani on tupsahdellut virkattuja lumihiutaleita. Kaikki nämä upeat lumihiutaleet ovat Julia Hartin malleja ja niiden ohje löytyy englanninkielellä Draiguna-blogista. Blogissa on myös mallien virkkauskaaviot, mutta pelkästään niiden mukaan hiutaleita voi olla vaikea tehdä. Nämä kolmiulotteiset lumihiutaleet ovat aavistukset haastavia virkata, mutta kun olet yhden tehnyt, osaat varmasti tehdä myös muutkin. Ainakin Wispweave, Wispvale ja Frostwoven virkataan melko samanlailla vaikka ovatkin erilaisia.


Virkkasin lumihiutaleita eri langoista. Ensimmäiset tein Pirkka Puuvillalangasta, josta tuli kaikista kaunimmat lumihiutaleet. Taito Pirkanmaan Pirkka Puuvilla on napakka puuvillalanka, joka sopii hyvin erilaisten koristeiden virkkaukseen. Kun Pirkka-lanka loppui, virkkasin loput kaksinkertaisella Novitan Virkkauslangalla. Siitä virkatut lumihiutaleet eivät kuitenkaan ole niin kauniita. Tuntuu siltä, että lumihiutaleiden komea kuvio hukkuu merseroidun puuvillan kiillon keskellä. Pirkka puuvilla on myös merseroitu, mutta se ei kiiltele niin paljoa kuin tuo Novitan lanka.

 


Myös meidän joulukuusi sai uuden latvakoristeen. Virkkasin kolmosen koukulla kaksinkertaisella langalla kaksi Wispweave Snowflake -lumihiutaletta. Käytin tässä Novitan virkkauslangan kaverina jotain hyvin vanhaa merseroimatonta ohutta puuvillaa ja tästä yhdistelmästä tuli upeita lumihiutaleita! Pingoittamaton Wispweave -hiutale oli kärjestä kärkeen melkein 20 cm korkea.


Kovetin latvakoristeen lumihiutaleet Paverpolilla ja jotta sain lumihiutaleista samankokoiset, tein niille pingoitusruudukon. Piirsin paperille ruudukon, jonka kärjet olivat yhtä kaukana toisistaan ja jotta en liimaa paperia kiinni hiutaleeseen, suojasin paperin elmukelmulla. Jotta lumihiutaleiden päihin ei tartu ruostetta nuppineuloista, pingotin lumihiutaleet puutikuilla. Ne kuitenkin tarttuivat lumihiutaleisiin ja sain yhden iltapäivän rapsutella puusäikeitä irti nirkoista.

 

Jalan latvatähdelle sain meidän vanhasta latvatähdestä. Ompelin sen kiinni toisen lumihiutaleen nurjalle puolen ompelulangalla ja harsin lumihiutaleet kiinni toisiinsa sakaroista nurjat puolet vastakkain. Vaikka olin pingottaessa mielestäni huolellinen, sakarat olivat silti parista kohtaa hieman erillään toisistaan. Niitä sai kuitenkin vielä varovaisesti taivutettua oikeille kohdille ja meillä on nyt ehkäpä maailman kaunein latvatähti. Se on aavistuksen painava eli kuusen latvan pitää olla tanakka, jotta se pysyy kauniisti pystyssä.

 


Kovetin latvatähden laimennetulla Paverpolilla. Jälleenmyyjän sivuilla sanotaan, että Paverpol on erityisesti tekstiilien kovettamiseen tarkoitettu liima ja sen pitäisi olla heti käyttövalmista. Se on kuitenkin niin paksua, että laimensin sitä vedellä. Lumihiutaleet kovetin Erikeepperi-vesiseoksella, koska kippasin Paverpolit nurin ja Erikeepperi-pullon pohjalla oli sopivasti jämät jäljellä. Latvatähdestä oppineena en kiinnittänyt lumihiutaleita puutikuilla kiinni pingoitusalustaan vaan vedin niille apulangat sakaroiden päistä. Kun lumihiutale oli kuiva ja kova, leikkasin apulangat irti ja vaikka lankaa jäi pieni pätkä hiutaleen kärkeen, se ei haittaa sillä se on samanväristä kuin hiutaleet.

 


Enää ei ole kuin muutama yö jouluun. Rauhallista joulua sinulle ja perheellesi! Nähdään taas ensi vuoden puolella!

Virkattujen lumihiutaleiden ohjeet löydät täältä: Draigunan blogiin.

 



4 kommenttia: