"En ikinä lue. Katselen vain kuvia."
- Andy Warhol
- Andy Warhol
Olin otettu siitä, että blogini on bongattu valtavasta
blogimäärästä ja minua kysyttiin mukaan tekemään artikkeli blogistani
Parhaat Kotiblogit -lehden syysnumeroon. Olen ostanut muutaman lehden
irtonumeron ja ihastellut sen upeita blogeja ja miettinyt, että
uskaltaisinko kysyä mukaan, mutta rohkeus on loppunut kesken ja
sähköpostin lähettäminen on jäänyt ajatusasteelle. Joten oli aivan super
hienoa päästä kokeilemaan lehtijutun kirjoittamista, koska sellaista en
ole koskaan tehnyt.
Juttuni
aiheena on käsityöharrastaminen ja miten harrastukseni näkyy kotimme
sisustuksessa. Lisäksi virkkasin kirjastohuoneen sohvalle tyynyn Dropsin
Paris -langasta ja kirjoitin sen ohjeen lehteen. Halusin tehdä
mahdollisimman yksinkertaisen ohjeen, jotta vaikeat silmukat eivät olisi
esteenä mahdollisesti uudelle käsityöharrastajalle. Olisi upeaa, jos
joku ensikertalaisen innostuisi ohjeestani ja käsityöt veisi hänet
menneessään niin kuin ne ovat vieneet minutkin. Ohjeen julkaisu lehdessä
oli minulle iso juttu, sillä tämä oli ensimmäinen lehdessä julkaistu ohjeeni ja todella toivon, ettei se ole viimeinen. Lehti ohjeineen löytyy lehtipisteistä, eli nyt kannattaa
mennä kipin kapin lehtiostoksille.
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT JA OLEN OLLUT YHTEYDESSÄ VOITTAJIIN.
KIITOS KAIKILLE ARVONTAAN OSALLISTUNEILLE!
Olen käsityöharrastaja, jonka työt jää aina kesken.
VastaaPoistaIhanat tyynyt ja lehteenkin olisi mukava tutustua.
Lehteä tavoittelemassa!
VastaaPoistahamalainentm@gmail.com
Lehteä tavoittelen.
VastaaPoistamimonmami14@gmail.com
Haluaisin virkata tuommoisen tyynyn ja lehteä ei ole saatavilla, joten mukana arvonnassa kuitenkin ;)
VastaaPoistasudemi@luukku.com
Mukana arvonnassa :)
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOlisipa kiva tutustua tuohon lehteen. Hienoa, että pääsit mukaan. huopalintu@gmail.com
VastaaPoistaIhanaa, että pääsit mukaan tuohon lehteen <3 Arvonnassa myös mukana ;)
VastaaPoistaUusi tyyny olisi ihana projekti syksylle - vaihteeksi jotain kivaa, ei stressaavaa tekemistä �� kmeltti at hotmail.com
VastaaPoistaMukana! Ihania kuvia! :)
VastaaPoistahippohiiri at gmail.com
Mukana!
VastaaPoistapostin.tuomaa@gmail.com
Mukana arvonnassa!
VastaaPoistaMukana, lehti vaikuttaa mielenkiintoiselta ja nuo tyynyt ovat aivan ihanat. riiti81(At)gmail.com
VastaaPoistaKiva, että pääsit mukaan lehteen. Hyvää syksyä! ihanintaonjuurinyt@gmail.com
VastaaPoistaMukaan arvontaasi.
VastaaPoistaOnnea ensimmäisestä jutusta! Tarjoa ohjeitasi myös johonkin käsityölehteen, niin tavoitat vielä enemmän innokkaita kädentaitajia:) Mukaan arvontaan, terkuin Suska Koivulasta. susannatuukkanen@gmail.com
VastaaPoistaTuo lehti on tosi kiva! Mukana arvonnassa.:) emilia_ho@hotmail.com
VastaaPoistaHaluan tutustua mielelläni lehteen, ehkä kokeillakin jotakin mallia.
VastaaPoistaesri3363@gmail.com
Mukana. mummolta@gmail.com
VastaaPoistaMukana!!!
VastaaPoistajaanaseuranen@luukku.com
Mukana.
VastaaPoistatanja.dahlstrom@kolumbus.fi
Mukana arvonnassa.
VastaaPoistaklaara49@luukku.com
Kysäisehän Kauneimmat Askartelut-lehdestäkin-etsivät usein uusia ohjeiden tekijöitä:)
VastaaPoistaMukana arvonnassa amto(at)suomi24.fi
Mukana arvonnassa:)
VastaaPoistaemilia.suomalainen15@gmail.com
Olipa kiva, että pääsit lehteen! Haluaisinkin tutustua tuohon. Osallistun siis arvontaan. :) craftcandidateblog(at)gmail.com
VastaaPoistaKiinnostava lehti. Mukana arvonnassa.
VastaaPoistakarhuoja@gmail.com
Mukana arvonnassa :)
VastaaPoistanetteri@gmail.com
Mukana kivassa arvonnassa :)
VastaaPoistanannaliini10@gmail.com
Lehti olisi kiva 😊
VastaaPoistaeveaakkula@gmail.com
Mukana arvonnassa,lehti kiinnostaa.
VastaaPoistatyttiklemetti@luukku.com
tuija.rautanen@gmail.com on kiinnostunut lehdestä ja ihastellut töitäsi (:
VastaaPoistaMukaan!
VastaaPoistaTiina
miumiu83 at gmail.com
Mukaan arvontaan!�� saara.uski83 at gmail.com
VastaaPoistaMukana arvonnassa :)
VastaaPoistamarita.kivioja@gmail.com
Mukana arvonnassa! :)
VastaaPoistatiia.tahvanainen0@gmail.com
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
VastaaPoistaBlogisi ja kotisi on ihaba. Lisäsin linkin tähän blogiin oman blogini blogini blogiluetteloon.:)
VastaaPoistaIhana kuulla ♥ Kiitos paljon ♥
Poista