Me ollaan ihan pihalla!

Pitkä ja pimeä talvi on ohi. Siipikarjan ulkonapitokielto on ohi. Koko ihana kesä on edessä. Koska kanatarhassa ei enää kasva edes rikkaruohot, päästimme pitkän harkinnan jälkeen rouvat pihaamme kulkemaan vapaana ja uusi ihmeellinen maailma aukeni niiden silmien eteen. Sammalet lensivät orapihlaja-aidan vierestä, kun rouvat kuopsuttivat matosia ja kaiken maailman ötököitä esiin nurmesta. Tuulen lennättämät omenankukan terälehdet osoittautuivat suureksi herkuksi. Istuimme ukkokullan kanssa pihakeinussa ja katselimme rouvien touhuja, enkä ole ihan varma kummat olivat onnellisempia, kanat vai me. Ihanaa torstai-iltaa ja leppoisaa viikonloppua sinulle rakas lukija. Elämä on ihanaa!

Kanojen kauneushoitola

Minun on myönnettävä, että olin hieman huvittunut laskiessani kanoille lämmintä jalkakylpyvettä. Jos minulle olisi kymmenen vuotta sitten sanottu, että kylvetän mieheni kanssa kanoja, olisin luultavimmin nauranut epäuskoisena. Muutama viikko takaperin ruokkiessani kanoja, silmiini pisti Hertan valkoiset jalat. Ensimmäisenä mieleeni tuli, että kanaani vaivaa kalkkijalka! Sain yhdeltä tuttavaltani vinkin Karppaus ja perhe -blogista ja sen ohjeiden mukaan hoidimme jalkoja. Olemme varmuuden vuoksi kylvettäneet kaikki kanat pariin kertaan, jotta mahdollinen vihulainen saadaan taltutettua.

Jos meillä kävi hyvä tuuri puutarhatöiden kanssa, ajoitimme myös kanalan talvikuntoon laittamisen melko onnistuneesti. Hetken mielijohteesta mieheni kylvettäessä kanoja, siivosin kanalan ja laitoin sinne triplamäärän turvetta ja purua lattialle. Hoidettuamme kanat, mieheni ripusti edellisenä päivänä postissa saapuneet ruokinta- ja juoma-automaatit. Seuraavana aamuna oli viisi astetta pakkasta ja kanat joutuivat viettämään ensimmäisiä päiviään sisällä.

Olemme päästäneet rouvia jaloittelemaan raittiiseen ulkoilmaan aina ilmojen salliessa. Luukku on niin helppo avata kun mittari näyttää muutamaa lämpöastetta ja sulkea kun ilta alkaa hämärtää. Rouvat ovat hetken aikaa pihalla kuopsuttamassa ja sitten ne melkein siirtyvätkin sisälle. Vaikka kanoilla onkin jo ihanan paksut ja muhkeat höyhenasut, ne eivät silti viihdy kauaa ulkona. Alkaakohan niiden varpaita palella? Pitäisikö minun virkata niille pienet töppöset talven varalle?

Helgan parvi

Ei ole jäänyt epäselväksi, kuka kanaparvemme pomo. Pienin ja kesyin kana, Helga pitää niin kovaa järjestystä kanalassa, ettei muut kanaset uskalla edes matoja jaloistaan syödä vaan antavat ne suosiolla joukkion johtajalle. Olemme alusta asti epäilleet Helgan johtajuutta, mutta viikonloppuna se varmistui. Kompostia tyhjentäessä heittelin kippoon pulskia kastematoja ja muut kanat saivat osansa vasta kun päästin Helgan rauhassa syömään suoraan kipolle ja heittelin madot muiden jalkojen juureen.

Viimeksi kerroin että olemme suunnitelleet ottavamme lisää kanoja, mutta olemme nyt malttaneet mielemme. Kanoilla on kaikki hyvin. Ne eivät tappele, eivätkä noki toisiaan, joten emme viitsi sotkea pakkaa. Olisihan se mukava, että saisimme munia enemmän kuin pari viikossa, mutta pitää vain toivoa, että muutkin kuin Helga alkavat vielä munia. Hilja lopetti munimisen jo kesällä sulkasatonsa myötä ja loput viimeisinä helleviikkoina. Nyt kaikilla muilla paitsi Henrietalla on uudet asut, joten sulkasadotkaan ei pitäisi olla kanoilla esteenä muninnalle. Erikoista miten erilailla kanat vaihtavat sulkansa. Helgan sulkasatoa emme edes huomanneet. Se vain hieman kevensi asuaan helteillä mutta kaikki muut ovat olleet pahimmillaan lähes kaljuja. Henrietta kasvattaa yhä pukuaan ja saa varmasti kohta uudet ihanat pyrstösulat. Se kun on ollut seurueen hieno rouva.

Olemme pikku hiljaa jo alkaneet varautua talveen. Avaamme kanalan luukun viikko viikolta myöhemmin ja myöhemmin. Yritämme tällä tavoin totuttaa kanoja edessä olevaan talveen ja kanala-asumiseen. Kanat ulkoilevat yhä päivittäin ja paistattelevat päivää piha-aitauksessaan, mutta heti kun pohjoistuuli puhaltaa, ne siirtyvät nopeasti sisätiloihin. Kanalassa on jo sähköt, mutta emme ole vielä laittaneet lämmitystä päälle emmekä valoja. Kanat saavat toistaiseksi pärjätä ikkunoista tulevalla luonnonvalolla, kun sitä tuntuu vielä piisaavan niiden ollessa hereillä. Laitoimme pienen patterin seinään paukkupakkasten varalle, mutta sitä ei taida olla järkeä pitää päällä niin kauan kun kanalan luukku on auki.

Jo viime kesänä meillä oli murheena varpuset ja nyt ilmojen viilettyä talitintit ovat meinanneet vallata kanojemme aitauksen. Vedimme aitauksen ympärille rastasverkon ja katoimme sen kokonaan pressulla, mutta sekään ei tuntunut pitävän tinttejä pois. Aina ne löysivät jonkun kolon, mistä pujahtaa sisään. Vähän väliä saimme hätistellä hätääntyneitä lintuja pois aitauksesta, kun ne eivät omin avuin sieltä enää pois löytäneet. Vasta kun laitoimme lintulaudalle pikkulinnuille omat kaurat, saivat kanat rauhan. Meillä on nyt takapihalla kanojen lisäksi, pikkulintuja, harakoita ja variksia, oravia ja rusakko. Kyyhkymme on tainnut lennellä jonkun paistinpannulle.

Yllätykseksemme postimies toi viime viikolla Kanatalouden Oppaan. Olin hieman hämmentynyt, että mikäs kirja tämä tällainen on. Hetken joudun muistelemaan, että olenko ostanut sellaisen. Eräs ystävämme oli löytänyt kanojen hoito-oppaan vuodelta 1964 ja lähettänyt sen meille. Talven pimeinä iltoina saan selata kirjaa ja opiskella vanhan kansan kanojenhoidosta. Tähän asti olen turvautunut aika paljon netin ja toisen kanaharrastajan apuun kanojenhoidossa. Kirjasta on varmasti paljon apua. Kanojen hoidossa harmillista on se, ettei niille oikein ole eläinlääkäriä, johon turvautua, jos sattuu tulemaan sellainen tunne, ettei kaikki ole hyvin. Yleensä tuo tunne on syynä koiriemme eläinlääkärikäynneille ja olemme oppineet luottamaan tuntemuksiimme. Kanojen hoidossa on selvittävä omillaan, etsittävä tietoa sieltä mistä sitä saa eli netistä ja tiukan paikan tulleen, alan piinaamaan toisia kanaharrastajia. Siis lämmin kiitos Jaanalle kanojen hoito-oppaasta. Se tuli tarpeeseen!

Kanojen kesä

Anteeksi jos toistan itseäni, mutta ihanaa kun ilmat ovat viilenneet! Tiedättekö kuinka kurjaa oli katsella kanasia, kun ne nokat auki huohottivat helteellä. Mieheni veti kanalan aitauksen päälle pressun, jotta aitaukseen saataisiin enemmän varjoa. Siitä ei pahemmin ollut apua, kun varjossakin oli kolmekymmentä astetta lämmintä. Päivällä kannoin ämpäreillä vettä aitaukseen, jotta kanaset pääsisivät vilvoittelemaan viileään multaan. Iltaisin istuin kanalan oven edessä ja pidin ovia auki, jotta kanala viilenisi. Mieheni rakensi kanalaan verkkoluukun, jotta ilma kiertäisi siellä yön aikana paremmin. Ainoa lohdutukseni oli se, että tiesin kaikkien muidenkin kanojen omistajien taistelevan samojen ongelmien kanssa. Onneksi säästyimme kuitenkin menetyksiltä.

Emme tiedä oliko helteillä osuutta asiaan, mutta kanoista arimmalla, Hiljalla, alkoi ilmeisesti sulkasato. Kaikki kanaset kevensivät höyhenpeitettään mutta Hilja oli lähes alaston. Kauhistuneena katselin kuinka kanala täyttyi päiväpäivältä enemmän ja enemmän sulista. Hilja-raukka näytti siltä että se olisi heitetty seinään muutamaan kertaan. Onneksi minulla ei ole siitä kuvia, sillä se oli aivan kamalan näköinen. Nekin harvat sulat mitä sillä oli, sojottivat sikin sokin sulkapeitteen seasta. Ilmojen viilettyä sulkien määrä vähentyi kanalasta ja pikku hiljaa Hiljakin on alkanut saada sulkia takaisin.

Viimeisenä helleviikkona Henrietta, rouva joka on alusta alkaen muninut, alkoi hautoa. Niin... meillähän ei ole kukkoa, eli rouvan hautomisesta ei ole mitään hyötyä. Tosin eipähän rouvalla ollut aina alla munaakaan mitä hautoa. Viikko vierähti ja Henrietta sai seurakseen Hertan - samaan pesään! Aitaukseen tehtiin kiipeilyteline ja laitoimme sinne kaalinpään roikkumaan, jotta arvon rouvat kiinnostuisivat jostakin muusta ja unohtaisivat hautomisen. Ostimme niille maksalaatikkoa, mutta sekään ei houkutellut niitä pois pesistä. Muutaman kerran päivässä kannoimme ne ulos, jotta näimme niiden syövän, juovan ja ulostavan. Syötyään ne pörhälsivät kilpaa takaisin pesään.

Meillä ei ollut enää vaihtoehtoja, olimme hirviöitä ja suljimme kanalan. Aamulla nostimme hautojat aitaukseen ja laitoimme kanalan luukun kiinni päiväksi. Illalla taas avasimme sen, jotta kanat pääsivät sisälle orrelle nukkumaan ja kaksi kaverusta pääsivät pesää lämmittämään. Viikon jatkoimme kanalan sulkemista ja sitten jätimme ovet auki ja aloimme odottaa. Nyt on kolme päivää kulunut ja minusta tuntuu, että tämä hautomisepisodi alkaa mennä ohi. Molemmat rouvat hautovat yhä, mutta välillä he tulevat omin nokkineen ulos. Kun menen aitaukseen, Henrietta nostaa uteliaana päätään pesästä ja tänä aamuna kaikki rouvat odottivat ikkunan takana, että avaan niille luukun. Uskon, että olemme jo voiton puolella. Toivottavasti ne alkavat vielä munia!
 
Kunhan rouvat pääsevät takaisin päiväjärjestykseen, suunnittelimme ottavamme pari kanaa lisää. Purimme käyttämättömänä olevat yläpesät, jotta saimme lisää orsitilaa. Nostamalla lattialta yhden pesän ylemmäs saimme lisättyä lattiapinta-alaa. Mielestämme kanalan neliöt kestävät vielä kaksi nokkaa lisää, eikä siellä kolise edes päät yhteen talvipakkasilla. Kuitenkaan emme uskalla ottaa enempää väkeä sotkemaan muutenkin sekavaa pakkaa ennen kuin tilanne taka-pihallamme on rauhoittunut.

Neljästä kanastamme munii tällä hetkellä siis yksi, Helga. Meillä syödään luultavimmin Pirkanmaan kalleimpia munia, kun vertaa kanalan kustannuksia saatuun munamäärään. Mutta jälleen kerran minun on todettava, että on kanat antavat niin paljon enemmän kuin pelkkiä munia. Ajatelkaa kuinka tylsä kesä minulla olisi ollut ilman takapihan katrasta!

Kotkot siellä ja kotkot täällä...

Saanko esitellä arvon rouvat: Helga, Hertta, Henrietta ja Hilja! Pahoitteluni, etteivät kuvat ole kovin tarkkoja. Minun valokuvaustaidoillani neljä liikkuvaa kanaa on aivan mahdoton saada samaan kuvaan tarkasti. Suurimmassa osassa kuvistani oli puolikkaita kanoja tai suttuisia sulkakasoja. Yritin valita teille kuvista parhaimmat.

Ensimmäiset päivät kun kanaset asuivat takapihalla, emme mieheni kanssa saaneet tehtyä oikein mitään. Ihmettelimme niitä nenät kiinni ikkunassa ja vähän väliä juoksimme ulkona katsomassa mitä rouville kuului. Pikku hiljaa saimme luotua sellaisen hoitorytmin, että kanojen hoito alkoi sujua vaivatta ja kanatkin saivat olla edes hetken rauhassa. Kanat saavat päivät kuopsutella pihalla ja yöksi telkeämme ne yöpuulle kanalaan. Sydämeni särkyisi, jos kettu pääsisi yön aikana aitaukseen ja kanoille sattuisi jotain. Näistä hassuista siipiveikoista on tullut minulle niin rakkaita.

Kanat olivat todella arkoja muuttaessaan meille. Vaikka ne tulivat 20 kanan pienkanalasta ja olivat jonkun verran tottuneet ihmisiin, ne säikkyivät meitä paljon. Olin varma, että ne saisivat vähintään sydänkohtauksen, kun astuin samaan aikaan kanalaan niiden kanssa. Pari viikkoa rouvilla meni, että ne hieman kesyyntyivät ja tottuivat meihin. Eivät ne vieläkään syliin tuppaa, mutta eivät hypi seinille kun aitaukseen astuu. Joka kerta ne tervehtivät minua, kun astun takapihalle. Rouvien tervehtimiskotkotus kuuluu varmasti naapureille asti.

Kaksi kanoista muni alusta alkaen, mutta arimmat alkoivat munia vasta tällä viikolla. Meinasin jo luopua toivosta niiden kohdalla. Olemme luvanneet maistiaisia niin monelle, ettei kahden munan päivätahdilla lupauksia lunasteta. Ilosta itkien juoksin toissa päivänä kanalasta paidan helmassani neljä munaa. Viimeinenkin kana oli pyöräyttänyt ensimmäisen munansa. Minulle tuli ihan sellainen olo, että olemme onnistuneet jossain, kun kaikki rouvat alkoivat munia.

Olemme huomanneet, että kanojen ruokavaliolla on munintaan suuri vaikutus. Heti kun kanat saivat enemmän herkkuja eli meidän ruokien tähteitä, ei seuraavana päivänä herunut munia. Pidämme kanoilla koko ajan munintarehua ja kauraa kipossa, jotta ne voivat syödä kun niitä huvittaa. Puolen päivän aikaan vien kanoille voikukan lehtiä tai muuta vihreää. Neljän maissa kanat kokoontuvat aitauksen kulmaan ja alkavat odottaa, että tulen ulos lounaan ja päivällisen tähteiden kanssa. Tämä on ilmeisesti voikukkien ohella päivän kohokohta. Vettä saamme vaihtaa viidesti päivässä, sillä avoastiassa oleva vesi likaantuu kanalan puolella melko nopeasti.

Kertaakaan en ole katunut kanojamme. Vaikka munien saannissa onkin nykyään oma vaivansa, saamme kanoilta niin paljon muuta kuin vain munia. Monesti päivässä saamme niistä hymyn huulillemme. Poikamme saavat mielestäni hyvän mallin siitä, kuinka eläimiä kuuluu kohdella. He myös oppivat, ettei ruuan ostaminen kaupasta ole ainoa tapa hankkia ravintoa ja sen, että ruuan eteen on tehtävä muutakin kuin vain se, että otetaan paketti kaupan hyllyltä ja maksetaan se kassalla. Saamme syödä maukkaita munia, tietäen mitä kanat ovat syöneet ja millaisissa oloissa ne ovat eläneet. Voimme syödä munakkaamme puhtoisella omalla tunnolla. En ole varma, kummat ovat onnellisempia, kanat vai niiden emäntä. Ja arvatkaapa mitä, mieheni taitaa pitää niistä ihan yhtä paljon kuin minäkin.

Nytpä tahdon olla ma, pienen mökin laittaja.

Siinä se nyt on! Puutarhavajamme on valmis. Minun on taas kehuttava miestäni. Hän on oikea timantti! Mieheni naputteli viimeisetkin naulat ja laittoi ovet paikoilleen. Vajan kylkeen hän teki pienen luukun, jota pitkin kanat voivat astella. Päivisin luukku on auki ja kanat saavat kulkea siitä edes takaisin mielensä mukaan. Illalla saamme kätevästi suljettua luukun ja teljettyä kanat suojaan pedoilta. Puutarhavaja sai saman värin pintaansa kuin mitä talomme on. Viimeisenä urakkana hän vielä teki kanoille aitauksen vajan edustalle.

Meillä kävi uskomaton tuuri. Mieheni työpaikalla vaihdettiin tehdasalueen aidat ja saimme ilmaiseksi pätkän verkkoaitaa, josta teimme aitauksen. Tukevasta teräsverkosta nälkäisten vierailijoiden ei pitäisi ainakaan ihan heti päästä läpi. Aita on kaivettu maahan, jotta sen alta ei pääse sukeltamaan. Ilmahyökkäysten varalta aitaus on katettu kanaverkolla. Laudat aitauksen reunoilla ovat vain poikiamme varten. Kokemuksesta tiedämme, että esikoisemme mielestä verkkoaidassa on hauskaa roikkua. Yritämme laudoilla hieman estää vaahtosammuttimen kokoista pientä tuholaistamme repimästä koko aitaa irti.

Puutarhavajan eteiseen teimme pienet säilytystilat. Haluamme erottaa kanalassa käytettävät tarvikkeet muista pihan välineistä ja säilytämme niitä kanalassa. Hyllyille saamme kaurat ja rehut omiin astioihin. Onhan kanojen hoito huomattavasti helpompaa, kun päivittäin tarvittavat tavarat ovat heti käden ulottuvilla. Meidän on vielä metsästettävä muutama koukku, jotta saamme lapion ja haravan ripustettua seinälle.

Puutarhavajamme perälle tuli kanoille viihtyisä koti. Ehdimme kertaalleen levittämään turpeet lattialle, kun tulimme toisiin ajatuksiin ja maalasimme kanalan sisältä. Mieheni suti kellarista löytyneillä jämämaaleilla seinät, katon ja lattian. Toivottavasti maalattu pinta estää hieman kanojen ulosteiden imeytymistä puupintaan ja kanalan puhtaanapito olisi helpompaa.

Kanoilla on orsi katon rajassa ja pesäpaikat. Teimme kaikille kanoille omat pesät ja vasta sen jälkeen luimme, että kanat tuppaavat munia samaan pesään. Tuskin tuo pesähotellimme maata kaataa. Ystäväni suosituksesta päädyimme käyttämään kuivikkeena turvetta ja pesiin saimme tuttavaltani heinää.

Mielestäni meillä ole nyt hyvät puitteet onnellisille kanasille. Olen viimeisen viikon lukenut netistä hoito- ja ruokintaohjeita ja uskon, että pärjäämme kanojen kanssa. Puutarhavajamme saikin pari päivää sitten ensimmäiset asukkaat ja voin nyt kertoa, ettei meillä ole enää puutarhavajaa. Takapihallamme on kanala. Saatte kuvia asukeista kun he hieman tottuvat ja kesyyntyvät. He ovat vielä kovin arkoja.

Vasara ja nauloja

Pikku hiljaa takapihallemme on noussut puutarhavaja, jonka voimme kohta ristiä kanalaksi. Se ei ole vielä valmis, mutta melkein. Ovet puuttuvat ja muutama lauta ja naula pitää vielä vasaroida. Vajasta tulee hieno. Siitä tulee hienompi kuin millaista suunnittelin. Mieheni yllätti minut jälleen kerran näppäryydellään.

Minun on myönnettävä, että hieman epäilin kuinka kanalamme käy. Mieheni loukkasi itsensä ja oli muutaman viikon jalkapuolena. Vasta toukokuun puolella hän pystyi aloittamaan urakan, joka oli suurempi töinen kuin kuvittelin. Ihmettelin hänen murahteluaan, ettei sitä tehdä parissa päivässä. Kuvittelin, että viikonloppu olisi riittänyt lämpöeristetyn vajan rakennukseen. Ei se ihan riittänyt yhdelle miehelle, joka joutuu tekemään ihan kaiken alusta loppuun yksin.

Minusta ei ole ollut paljon apua rakennustöissä. Olen lapset sylissä katsellut ikkunasta, kuinka mieheni paiskii ympäri pyöreitä päiviä, satoi tai paistoi. Välillä olen tapani mukaisesti huikannut tuiki tärkeitä rakennusohjeita ikkunasta. Perhesovun säilyttämiseksi on ehkä parempi, etten puutu sen enempää rakennustyöhön. Miehelläni on ollut varmasti tarpeeksi sulateltavaa hyvissä neuvoissani.

Päivä päivältä kanasuunnitelmamme alkaa tuntua todellisemmalta. Olemme ihan oikeasti saamassa kanoja! Tosin hieman aikataulumme taitaa venyä sillä kanojen aitaus puuttuu vielä kokonaan, mutta tuskin se maata kaataa. Otamme kanat kun kaikki on valmiina. Nyt kun mieheni on rehkinyt rakennustöissä, minunkin pitäisi varmasti tehdä hieman asian eteen ja alkaa opiskella kanojen hoitoa. Voisin vaikka aloittaa siitä, että mitä ne syövät ja mistä saan kuivikkeita kanalaan.

Lupa munia

Muistatteko tämän kuvan? Vuoden ensimmäisessä postauksessani annoin hieman vihjeitä tulevasta ja nyt olisi aika paljastaa suunnitelmista suurin ja suunnattomin. Tänä vuonna toteutamme taas yhden haaveistamme. Kuukauden päästä takapihallemme muuttaa neljä arvokasta rouvaa, jotka pitävät jatkossa huolta munatuotannostamme. Me otamme neljä maatiaiskanaa kuopsuttamaan, kotkottamaan ja tekemään kaikkia kanamaisia juttuja. Jatkossa saamme syödä ihan oikeasti onnellisen kanan munia. Eikö olekin mieletöntä?

Minua jännittää. Minua jännittää ihan valtavasti! Haluaisin koko ajan painaa deleteä ja pyyhkiä kaiken kirjoittamani. Pelkään, että nyt kun paljastan tämän suunnattoman suunnitelman, jotain menee pahasti mönkään. Olen haaveillut omista kanoista niin kauan kuin vain muistan. Alkaessamme mieheni kanssa seurustelemaan, saimme tutultamme kotikanalan munia ja tuolloin minulle valkeni, mikä ero on kotikanalan ja kaupan munalla. Se näyttää erilaiselta ja maistuu aivan erilaiselta. Kun minulla on todistusaineistoa, näytän teille mitä tarkoitan. Aikaisemmin suunnitelmamme ovat kaatuneet kanojen talvehtimiseen, kun emme ole keksineet mihin saisimme ne talveksi. En enää muista mistä saimme vinkkiä leikkimökkikanaloista, mutta siitä ajatuksemme ympärivuotisesta pienestä kanalasta virisi.

Saimme jo maaliskuun alussa Eviralta "munaluvat". Rekisteröidyimme siipikarjan kasvattajiksi ja kodistamme tuli virallisesti kanojen pitopaikka. Ihan taloomme kanat eivät kyllä muuta. Rakennamme takapihallemme pienen puutarhavajan, jonka takaosasta lohkaisemme tilan kanoille. Kanojen asumustila eristetään ja arvon rouvat voivat viettää siellä talvea katsellen ikkunasta nietoksia ja tehdä niitä kanamaisia juttujaan. Vajan eteen tulee valtava häkki, jossa kanat saavat tepsuttaa aina säiden salliessa. Naapureidemme kanssa olemme puhuneet asiasta eivätkä he onneksemme vastustaneet ajatusta kotkottavista takapihan asukeista. Enemmänkin naapurimme ovat olleet innostuneen kuuloisia ja huojentuneita, kun olen kertonut, ettei meille ole tulossa kukkoa.

Vanha kuivausteline joutaa metallinkeräykseen. Tonttimme perimmäinen nurkka saa uusia asukkaita!

Piirsin miehelleni hieman kuvaa millaista asumusta uusille perheenjäsenimmelle olin suunnitellut.

Niin paljon on vielä opeteltavaa ja mietittävää. Enhän minä tiedä mitään kanoista! Toivon mukaan niille kelpaa meidän talousjätteemme, mutta mitä muuta kanoille tarjotaan? Mitä kanat tarvitsevat asumiseen ja olemiseen ollakseen onnellisia kanoja? Apua! Pakokauhu on jo lähellä vallata mieleni. Kuinka selviydyn? Onneksi kaikki kanaihmiset joihin olen tähän mennessä tutustunut, ovat olleet aivan ihania ja auttaneet. Kärsivällisesti he ovat vastanneet tyhmiin kysymyksiini ja valaneet minuun uskoa että pystyn tähän.

Toivoisin, että kuukausi olisi jo kulunut ja kanat olisivat takapihallamme. Pelkään saavani tästä jännittämisestä kohta vatsahaavan. Höpötän aamuisin pojallemme aamiaispöydässä, että kuukauden päästä meille tulee kanoja takapihalle. Ei hän taida ymmärtää, mutta innostumiseni tarttuu häneen. Hän osoittaa takapihaa ja alkaa selittää minulle omalla kielellään luultavimmin ihan samaa. Kuukauden päästä saan näyttää hänelle, mitä olen yrittänyt selittää koko pitkän kevään.