sunnuntai 25. elokuuta 2013

Täytetyt kesäkurpitsat



En voi sanoin kuvailla tunnetta kun saan noutaa päivällistarpeet omalta kasvimaalta. Jos pystyisin säilömään tuon tunteen purkkiin, pimeä talvi tuntuisi varmasti lyhyemmältä kuin mitä se on. Omasta maasta nousee perunoita, punasipulia, porkkanoita, papuja ja tietysti kesäkurpitsaa. Olen saanut tarjota perheelleni pitkin kesää luomua ja todellista lähiruokaa! Aineksilla on matkaa kasvimaalta pöytään vain 30 metriä!



Kasvimaan satoa ja meidän vanhempi ranskanbulldoggi



Mitä näistä syntyi? Täytettyjä kesäkurpitsoja! Miehelleni tein jauhelihatäytteellä ja omasta täytteestäni korvasin lihan soijarouheella. Pahoitteluni ettei tässä reseptissä ole ainesten määriä. Teen yleensä kerralla isomman määrän täytettä ja säilön sen jääkaapissa seuraavan päivän lounasta varten tai pakastan pakkaseen.


TÄYTETYT KESÄKURPITSAT:



Näitä tarvitset:

Kesäkurpitsa
Keitettyä riisiä (tavallinen pitkäjyväinen sopii hyvin)
Paistettua punasipulia
Soijarouhetta tai paistettua jauhelihaa
Aurajuustoa
Juustoraastetta
Maustamiseen suolaa ja valkopippuria



Näin se käy:
Sekoita riisi, punasipuli, soijarouhe tai paistettu jauheliha ja Aurajuusto kulhossa keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla. Halkaise kesäkurpitsa pituussuunnassa. Koverra kurpitsaa hieman pois niin että saat kaksi ”venettä”. Voit halutessasi sekoittaa pois koverretun kurpitsan täytteen sekaan. Ripottele suolaa kurpitsaveneiden päälle. Täytä veneet täytteellä ja ripottele juustoraastetta päälle. Paista uunissa 200 asteessa n. puoli tuntia. Itse paistan kesäkurpitsat puolikypsiksi. Liian kypsäksi päässyt kurpitsa ei ole mielestäni niin maukasta.


Täytettyä kesäkurpitsaa perunoiden, porkkanoiden ja papujen kera.


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Napa näkyy naapuriin, naapurin pojat nauraa!



Raskausviikkoja on nyt takana 36 eikä olo ole enää köykäinen. Jouduin vaihtamaan tänään kirpputorikiertelyn sohvalla loikoiluun. Kotona ollessa huomasin että aika kuluu ihanan hitaasti kun ei tee mitään. Kateellisena seuraan vierestä raskaana olevan tuttavani pesänrakennusintoa. Minulla meni touhotus ohi ja voisin nukkua vaikka viikon putkeen.  Onneksi virtaa riitti jopa kellarin ja pannuhuoneen perusteelliseen pesuun. 

Hormonihuumassani sain päähäni että haluan virkata itselleni valkoiset bikinit. Mielessä minulla oli muutama kuukausi sitten nähty kuva Mariah Careysta vastaavanlaisissa bikineissä. Lopputulos ei nyt ole ihan yhtä hehkeä mutta saanpahan esitellä muhkeaa masuani teille. Toivottavasti tulee vielä aurinkoisia päiviä ja voin pitää bikineitä ennen kuin ne unohtuvat vaatekaapin perälle.

Pikku pikku bikineissä...
Raskausviikkoja 36 takana ja masu on
sen mukainen.

Pienirintaisena minun ei tarvinnut murehtia paljoa oikeasta kuppikoosta, kunhan virkkasin kolmiot jotka kaartuvat alareunasta. Käytin mallina myös vanhoja bikineitäni joiden avulla mm. kiinnisitomisnarujen oikea mitoitus kävi helposti. Aloitin heti uuden virkkausprojektin. Syntyvä vauva saa samanlaisen torkkupeiton kuin veljellään on. Enää ei mene kauaa kun peittoa tarvitaan.

Virkatut bikinit. Toivottavasti kerkeän pitää näitä vielä tänä kesänä.


tiistai 13. elokuuta 2013

Pienen pojan pieni huone



Pieni poikamme joutui omaan huoneeseensa nukkumaan. Emme ole vielä kertaakaan antaneet poikaa yökylään ja äidin sydän meinasi särkyä kun ensimmäisiä öitä olin ”erossa” rakkaasta lapsestani. Hän on kaikki lyhyen elämänsä yöt nukkunut kanssamme samassa huoneessa. Kohta syntyvän vauvan on kuitenkin päästävä nukkumaan pinnasänkyyn ja poikamme joutui väistymään omaan, isojen poikien sänkyyn.

Mieheni remontoi jo keväällä vanhan työhuoneeni lastenhuoneeksi. Tietenkään minulle ei kelvannut sängyksi mikään kaupasta noudettava lastensänky vaan metsästin netistä koko kesän mieluista sänkyä. Vihdoin ostoilmoitukseeni vastattiin ja sain kaipaamani Niemen tehtaiden pinnalaitaisen lastensängyn suoraan 70-luvulta. Sain kerralla kaksi sänkyä ja niistä saan koottua kerrossängyn. Toinen sängyistä saatiin kunnostettua heinäkuun puolivälissä, jotta poikamme kerkesi muutaman viikon tutustumaan sänkyyn ennen tositoimia.


Niemen Tehtaiden pinnalaitainen lastensänky sai pintaansa
uuden värin. Vanhalta työtoverilta saadun nojatuolin
taakse kaipaan jalkalamppua.
Seinätarrat ostimme Ebaystä. Hyllykkö on
"tusinatuote" huonekaluliikkeestä.



Nyt kun sänky olen löytänyt sängyn, metsästän lastenhuoneeseen jalkalamppua jonka valossa pystyn virkkaamaan ja lukemaan nuorta herraa nukuttaessa. Yhden lampun jo löysin huutokaupasta mutta sen hinta nousi rahapussilleni liian kalliiksi. Laitoin taas ostoilmoituksen ja toivon saavani kaipaamani lampun sen avulla. Pimenevä syksy kuitenkin hieman hoputtaa minua lamppuhankinnassa. Toivottavasti saisin pian kaipaamani lampun, jonka pitää tietysti olla lastenhuoneen tyylille uskollisesti 70-luvulta.

maanantai 5. elokuuta 2013

Ihania kotimaisia marjoja nautitaan smoothiessa ja rahkassa



En ole päivääkään katunut blenderin ostoa. Käden käänteessä sillä syntyy herkulliset smoothiet ja pirtelöt. Tässä pari ohjetta mitä voit tehdä kesän ihanista marjoista!

MANSIKKA-RAPARPERISMOOTHIE ( n. 2 annosta )

Näitä tarvitset:
100 g Mansikoita
150 g Raparperia kuutioituna ja kuorittuna
2 dl Maitoa
2 dl Vanilja jugurttia
4 – 6 jääpalaa

Näin se käy:
Ryöppää raparperi ja anna jäähtyä hetken. Sekoita ainekset blenderissä ja nauti heti. Jos käytät pakastemarjoja, älä suotta sulata niitä vaan heitä ne jäisenä blenderiin.

VADELMA-MUSTIKKASMOOTHIE ( n. 2 annosta )

Näitä tarvitset:
100 g Mustikoita
100 g Vadelmia
2 dl maustamatonta jugurttia
2 dl maitoa
2 tl sokeria
2 mintun lehteä ( ei pakollinen )
4-6 jääpalaa

Näin se käy:
Sekoita ainekset blenderissä ja nauti heti. Jos käytät pakastemarjoja, älä suotta sulata niitä vaan heitä ne jäisenä blenderiin.


PUOLUKKARAHKA ( n.2 – 3 annosta )

Näitä tarvitset:
100 g Puolukoita
1 dl Kermaa
250 g Maustamatonta rahkaa
1 rkl Tomusokeria
1 rkl Vanilliinisokeria

Näin se käy:
Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka. Kääntele puolukat rahkaseokseen varovaisesti rikkomatta niitä.


torstai 1. elokuuta 2013

Kirpputoreilla kiertelyä



Poikani meni isovanhemmille hoitoon iltapäiväksi ja hemmottelin itseäni kunnon kirpputorikierroksella. Kiersin paikalliset paikat läpi ja kävin myös naapurikaupungin isolla kirpulla. Minulla oli aivan uskomaton tuuri. Löysin Sarvista, Plastexia ja Marimekkoa kohtuullisin hinnoin. Vanhan punaisen Chymoksen ruusurasian löysin kolmella eurolla. Lisäksi sain taas uusia virkkauslankoja ja poikani sai legoja. Leijailin kotiin.


Seuraavana päivänä lähdin metsästämään rottinkituolia ja kävin ensimmäisen kerran Urjalan keskustassa sijaitsevassa Marin kirppiksessä. Astuessani ovesta sisään meinasin pyörtyä! Kirppis oli täynnä retroilijan ja vanhan keräilijän aarteita. Tosin tavaroiden hintataso oli lähempänä antiikkikauppaa kuin kirpputoria. Mukaani lähti rottinkituolin lisäksi Riihimäen Lasin Riikinkukko-jälkiruokakulhot alkuperäisessä laatikossaan, keltaiset Grapponian jalallinen malja ja yksi suuri jälkiruokamalja. Valitettavasti vasta autossa kotimatkalla huomasin että Grapponian jalallinen malja ei ollutkaan ehjä. Olisi ollut myyjältä kohteliasta mainita rikkeestä hintalapussa. 

Malja ei ollut ainoa esine jonka rikkeet oli jätetty mainitsematta. Olin ostamassa Helena Tynelin Onnenlehteä kunnes huomasin sen reunassa kolhun. Sadatellen jätin sen hyllyyn. Mielestäni rikkeet kuuluisi mainita reilusti hintalapuissa. Vaikka lasiesineiden kanssa pyrin olemaan tarkka ja tarkistamaan ne niin hyvin kuin vain kykenen, nyt minulla kävi huono tuuri enkä huomannut Grapponian vikaa vasta kuin liian myöhään.


Riikinkukko jälkiruokakulholaatikosta puuttui yksi kulho, jonka tiesin löytyvän eräältä lähikaupungin kirpulta. Lähdin vielä kolmantena päivänä kiertämään kirpputoreja ja sama onneni jatkui. Nyt sain puuttuvan kulhoni lisäksi ihanat haalarit vauvalle, pärekorin kauppareissulle, vanhoja tyynynliinoja ja puupalikoita. Tällaista onnea minulla ei ole ennen tainnut ollakaan kirpputoreilla. Ei ole kauaa kun kolmen kirppiksen kierrokselta mukaani tarttui vain yksi vaivainen Sarviksen kermanekka. Nyt minun ei tarvitse enää kuin löytää paikat aarteille muutenkin tavaraa pursuavassa kodissamme!